4. Vaelluspäivä: Deba – Zenarruza, 30.8 km, 10:00 h | Vaellus: Irun – Santander, 263.4 km, 23.8

Aamulla herätys klo kuusi. Päämääränä oli ehtiä kahdeksan nopeimman joukossa Zaruzzan munkkiluostariin, koska siellä on majapaikka vain kahdeksalle. Edellisenä iltana monet puhuivat sinne menosta, joten päätimme herätä tosi aikaisin. Mutta aamulla huomasimme, että monella muullakin oli sama suunnitelma. Pääsimme kuitenkin matkaan pikaisten aamutoimien jälkeen ensimmäisten joukossa ennen auringon nousua. Oli niin pimeää, että reitin kulkua kuvaavia nuolia ei kunnolla näkynyt. Nyt tuli elektroninen kartta tarpeeseen ja selvisimme hämärän ajan ilman ongelmia.

Auringon noustessa usvapilvien takaa olimme juuri erään kirkon kohdalla ja päätimme pitää aamiaistauon. Kirkolla olikin jo kaksi pilgrimiä (Pietro ja Tote), joiden kanssa söimme aamupalaa. Samalla saimme tietää, että he olivat ensimmäiset eli olimme sijoilla kolme ja neljä. Vaikka tämä ei mikään kilpailu olekaan, niin halusimme niin kovasti päästä luostariin yöksi. Pientä kilpailuhenkeä oli kyllä muillakin yllä. Edessä olisi munkkien tekemä illallinen ja aamupala.

Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaa Pietron kanssa; Tote jatkoi yksinään edellä. Matka sujui rattoisasti urheilusta, ruoasta, opiskelusta yms jutellessa, vaikka päivän taipaleen korkein kohta oli yli 400 metriä korkeammalla kuin lähtöpiste.

Loppumatkasta lähellä Markina-Xemeiniä reitti haarautui kahteen osaan ja Pietro halusi mennä pitempää, kauniin kirkon kautta kulkevaa pitempää, reittiä. Meidän oli tarkoitus ottaa lyhyempi reitti, mutta erään ”avuliaan” eläkeläisherran avustuksella päädyimmekin väärälle reitille ja se oli yli kilometrin pitempi kuin oli tarkoitus. Sen huomattuamme olimme varmoja, että peli oli menetetty.

Pysähdyimme kahville ja mietimme mitä tehdä. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa, sillä luostarin lähellä oli myös albergue. Loppumatka oli pelkkää ylämäkeä ja auringonpaistetta, mutta pääsimme vihdoin perille lopen uupuneina. Antin polvi jatkoi vihoitteluaan jyrkissä alamäissä ja uutena vaivana tuli patti saman jalan nilkan yläpuolelle. Sekin tuntuu vain alamäessä. Jaanan vilvoitteli jalkojaan purossa ennen viimeistä mäkeä ja hänen jalkansa ovat pysyneet kunnossa.

Menimme luostariin ja ihmettelimme mitä tehdä seuraavaksi, kunnes yrmeä munkki puhumatta lähes mitään vei meidät majapaikkaan. Matkalla sinne hän osoitti vessaa ja sanoi ”water closer”, eikä mitään muuta. Majapaikalla hän antoi meille englanninkielisen ohjelehtisen ja poistui paikalta. Huone oli suhtkoht pieni, mutta siellä oli pieni keittiö, pöytä ja kahdeksan sänkyä. Vain kahdessa oli varusteita eli olimme tulleet heti heidän jälkeensä. Olimme erittäin tyytyväisiä ja lähdimme suihkuun, jossa tapasimmekin Toten. Suihkun jälkeen saapuivat Pietro ja ”muovikassimies” Eugen. Tunnin jälkeen saapuivat saksalainen Beate ja itävaltalainen Lena. Sitten huone olikin täysi. Kuulimme myöhemmin, että ensimmäisenä tullut espanjalainen oli ultramaratoonari.

Tote oli todellinen kielimies ja hän keskusteli munkkien kanssa ja selitti meille mitä on tulossa:
– iltavesper kirkossa 19:30
– iltapala haetaan munkeilta 20:30
Vesper oli mielenkiintoinen kokemus. Paikka oli erittäin kaunis ja tunnelma harras. Jopa me viihdyimme, vaikka emme mitään ymmärtäneetkään. Tote selitti kaikille tilaisuuden jälkeen luostareiden historiaa ja munkkien toimintaa laajasti.

Iltapalaksi saimme ison kattilallisen lihaperunakeittoa, perunamunakasta ja patonkia sekä jogurttia jälkiruoaksi. Se oli yksikertaisuudessaan maittavaa ja meillä oli oikein mukava syödä sitä yhdessä. Valitettavasti pyhä viini/olut jäi puuttumaan.

Pian iltapalan kävimmekin nukkumaan, sillä edessä olisi taas raskas päivä.

Valitettavasti kameran muistikorttiongelman takia menetimme useita kuvia tästä ja parista seuraavasta päivästä.

Aamupalan jälkeinen hetki kirkolla. Pietro otti kuvan.